Aiheen ‘Julkaisemattomat’ artikkelit

Kirjoitettu: toukokuu 22, 2013 kirjoittaja: Maija

Tämä puoli ylöspäin/This Side Up on Kaltevan ensimmäinen lapsille suunnattu esitys. Sillä on itseasiassa vieläkin spesifimpi kohderyhmä, nimittäin vastaanottokeskusten lapsiasiakkaat. Vastaanottokeskuksissa on paljon lapsia mutta vähän varsinaisesti lapsille suunnattua kulttuuritoimintaa. Monilla lapsilla on takanaan varsin traumaattisia kokemuksia. Osa on joutunut ottamaan ikäänsä nähden aivan liian vastuullisen roolin perheessä toisen vanhemman kuoltua, kadottua tai jäätyä joko kotimaahan tai jonnekin matkan varrelle. Niinpä kaikki mahdolliset tilaisuudet ja hengähdystauot, jotka suovat lapsille mahdollisuuden olla sitä mitä ovat eli lapsia, ovat tervetulleita. Näin meille kerrottiin Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa, jonne teimme tutustumiskäynnin harjoitusten toisella viikolla.

Samaan johtopäätökseen olimme itsekin tulleet miettiessämme tulevan esityksemme teemoja ja tavoitteita. Päätimme jo apurahahakemuksia laatiessamme, että ainakaan emme halua tehdä opetusnäytelmää tai kukkahattutätimäistä lässytystä. Päättelimme lasten olevan loppujen lopuksi samanlaisia lähtökohdistaan huolimatta ja ansaitsevan hyvän ja rehellisen esityksen vailla mitään hämärää ulkotaiteellista agendaa. Päätimme lähteä tutkimaan esityksen kautta kaatumista niin liikkeellisenä kuin metaforisenakin tekona, ihan vain koska teema lähtökohtana (ennemmin kuin esimerkiksi kirjoitettu näytelmä, satu tms.) tuntuu meille luontevalta ja mielekkäältä tavalta lähteä rakentamaan esitystä. Ainakin Kordelinin säätiö ja Suomen kulttuurirahaston seura katsoivat tämän ihan päteväksi lähtökohdaksi myös lasten esitykselle, ja niinpä meillä onkin rahoitus niin esityksen tuotantoon kuin sen viemiseksi vastaanottokeskuksiin.

Esityksen lähtökohdat ovat hieman muokkaantuneet vuoden takaisista ensisuunnitelmista, ja harjoitusprosessissa esitys lähtee aina elämään omaa elämäänsä. Kaatumisen rinnalle ja ohikin on noussut lentäminen. Olemme ensimmäisten harjoitusviikkojen aikana mm. kirjoitelleet omista lentämiskokemuksista, lukeneet lentämiseen liittyviä myyttejä, tutustuneet hullujen lentokokeilujen historiaan ja askarrelleet omia lentokojeita ja pienoismalleja. Pikku hiljaa Tämä puoli ylöspäin alkaa löytää muotoaan.

Vastaanottokeskuksien lisäksi esiinnymme pari kertaa Malmitalossa Helsingissä. Näihin avoimiin esityksiin kaikki ovat tervetulleita. Lisätietoja löydät täältä.

Ihminen 2.0

Kirjoitettu: elokuu 16, 2010 kirjoittaja: Maija

Kalteva Co. esiintyy Tulevaisuuden tutkimuksen kesäpäivillä Otavan opistossa Mikkelissä 19.8. Esitys klo 20.00.

Tekijät

Kirjoitettu: kesäkuu 12, 2010 kirjoittaja: Maija

Maija Linturi

Minusta kiehtovinta nukketeatterissa on se hetki, kun kuollut materia muuttuu eläväksi. Se on ihme, jonka haluan kokea yhä uudelleen – yllättää ja tulla yllätetyksi. Olen kiinnostunut nukketeatterin sijainnista monien taiteiden leikkauskohdassa: haluan tutkia, venyttää ja ylittää sen rajoja.

Koulutus:

Turun ammattikorkeakoulu/nukketeatterilinja 2005-2009

  • Adultan Radio- ja televisio-opisto ARTO/nukketeatterilinja 2003-2005

Yhteystiedot:

p. 044 544 0485

sähköposti: maijalinturi (at) gmail.com


Johanna Kultala

Nukketeatteri kiehtoo minua välineenä: sen avulla voin tehdä näkyväksi ne elämän ilmiöt ja mielenmaisemat, joista on vaikea puhua. Yhtä lailla haluan oppia kuuntelemaan tarinoita, joita nukeilla ja esineillä on kerrottavanaan.

Olen toiminut esiintyjänä, nukenrakentajana ja ohjaajana, ja nukketeatterin ohella teen naamioteatteria. Tällä hetkellä toimin myös naamioteatteri Metamorfoosin riveissä.

Koulutus:

Turun ammattikorkeakoulu/Nukketeatterin koulutusohjelma 2005-2009

Järvenpään seurakuntaopisto/Draama- ja teatterityön linja 2003-2004.

Yhteystiedot:

p. 0400 433 335

sähköposti: johannakultala (at) gmail.com

Milla Martikainen

Koulutus:

Taideteollisen korkeakoulun näyttämölasvastuksen koulutusohjelma

Taiteen kandidaatti 2006-2010

Taiteen maisteri 2010 ->

Teatterikorkeakoulun valosuunnittelun maisteriohjelma 2011->

Yhteystiedot:

p. 050 365 8522

sähköposti: milla.martikainen (at) aalto.fi

Leena Harjunpää

Koulutus:

Tanssitaiteen maisteri 2011/Teatterikorkeakoulu

Yhteystiedot:

Sähköposti: leena.harjunpaa@hotmail.com

Aino Juutilainen